1.7.2013 Helposti paikantui äänen lähtöpaikka vasempaan etupäähän ja sieltä renkaan tietämille. Hetken miettimisen ja tutkimisen jälkeen syyksi paljastui jarrusatulan kiinnityspultin totaalinen katoaminen. Toinen oli kuitenkin paikallaan, niin pitää, mutta toisesta ei mitään tietoa. Ei kai vaan olisi iteltä jäänyt pultti kiristämättä… Nooh sattuuhan näitä, onneksi ei kuitenkaan sattunut mitään. Ylijäämärasiastakaan ei löytynyt sopivaa tiheällä kierteellä olevaa pulttia, joten suuntana kylä ja sen muutamat alan liikkeet. Onneksi Viitasaari on kuitenkin suht ok kokoinen paikka, joten sinne mahtuu useampikin paikka josta voi kokeilla. Mutta mites kävikään… Ensimmäisessä paikassa, Toyotalla tiskin takana luotiin aika kummastuneet katseet pulttiin, jonka toin mallikappaleeksi. Ei puhettakaan, että uudelta puolelta olisi löytynyt sellaista. Ystävällisesti kuitenkin tiskin takaa vastattiin ”odota hetki, mä käyn katsomassa arkistosta”, jonka jälkeen ukko painui kellarin pimeyteen. Hetken kuluttua mulla olikin kädessä pultti, joka oli melkein sellainen kuin piti, hieman pidempi, mutta muuten oikea. Noh rälläkällähän sen vois nippasta sopivaksi. Päätin kuitenkin kokeilla vielä onnea, muutamasta muusta paikasta. Kävin varmaan neljässä paikassa, joista yhdestä sain aika karussa kunnossa olevan pultin. Yksi paikka oli ilmeisesti lounaalla. Olin jo lähdössä takaisin mökille, kun mietin, että joskos se lounastelija olisi tullut takaisin. Kurvasin pihaan ja heti pihassa sain huomata, että kaukainen hengen hemolainen oli kyseisessä liikkeessä töissä. Oven edessä oli hävyttömän korkeaksi tuunattu Toyota Land Cruiser, jossa oli pelit sun pensselit kiinni. Siispä sisään. Jeba jee, kyllä, täältä löytyi sopiva pultti ja menihän se pieneksi turinoinniksi kun erehdyin kysymään ulkona nököttävästä LandCruiserista. Jaa tämä:Jaa Twitterissä(Avautuu uudessa ikkunassa)Jaa Facebookissa(Avautuu uudessa ikkunassa)Jaa Google+ palvelussa(Avautuu uudessa ikkunassa) Aiheeseen liittyy